Tietoa mainostajalle ›

December 12, 2017

MITÄ LAHJAKSI? – JOULULAHJAVINKIT PERHEELLE JA LÄHEISILLE

Lähes jokainen ihminen, jonka kanssa tänään keskustelin, kauhisteli sitä, että joulu on jo ensi viikolla ja kaikki lahjat ostamatta. Yksi tuskaili, ettei ehdi millään juosta kaupoissa, kun pitäisi ehtiä tehdä sitä sun tätä. Toinen vitsaili, että voisi ostaa saman lahjan kaikille; lahjakortin tavarataloon.

Tiedustelin jonkin aikaa sitten kummilasteni äidiltä, mitä lapset toivoivat lahjaksi. Listasta löytyi Ryhmä Hauta ja Barbeja ja joku lelu, josta en ollut ikinä kuullutkaan. Viikonloppuna automarketin leluosastolla hikoillessani päädyin jättämään kaikki lelut lopulta hyllyyn ja päätin antaa koko perheelle jotain yhteistä: jotain, johon he kaikki voivat osallistua ikään katsomatta. Tuolloin kaiken sen kalliin muovikrääsän keskellä tämä ajatus tuntui erittäin hyvältä. Ja tuntuu itse asiassa edelleen.

Katsoin jokunen vuosi sitten erään pienen ihmisen, jonka mielessä oli tasan tarkkaan yksi ainoa lahja, joululahjojen avaamisrumbaa. Ennen kuin toivottu lelu paljastui pakettikasasta, lensi kaikki muut jo avatut lahjat yksi kerrallaan nurkkaan. Jo tuolloin mietin riittäisikö jouluna, että perheen pienimmät saisivat juuri sen kaikista toivotuimman lelun ja loput lahjat olisivat muuten vaan hyödyllisiä ja tarpeellisia?

Kaikista hankalinta on mielestäni ostaa lahja puolisolle tai omille vanhimmilleen. Mitä antaa ihmisille, joilla on jo kaikkea tarpeellista? Viime vuonna kerroin jutussa Vinkkejä lahjaostoksille meidän perheen joka vuotuisesta lahjaperinteestä, jota moni teistä ajatteli myös itse kokeilla tulevana jouluna. Tänä vuonna ajattelin listata parhaimmat aineettomat lahjavinkkini viime hetken lahjapulmiin tai sellaisille ihmisille, jotka haluavat turhan tavaran sijaan antaa lahjaksi jotain henkilökohtaisempaa.

1. Anna lastenhoito- tai siivousapua

Lastenhoito- ja siivousapua arvostavat kaikki pienten lasten vanhemmat. Siivousapu on varmasti tervetullutta myös omille vanhemmille tai vaikkapa jalkaleikkauksesta toipuvalle ystävälle. Hauska idea on askarrella konkreettinen kortti, johon voi vaikka ruksata, mitä lahja pitää sisällään: vapaa elokuvailta tai illallinen pienten lasten vanhemmille, siivouskorttiin ikkunan pesu ja nurmikon leikkaus.

2. Anna resepti (ja siihen tarvittavat aineet)

Brownieainekset purkissa tai oma luottoresepti kera kokkausavun: varma lahjaidea, joka ilahduttaa ketä tahansa. Ja mikä parasta: syötävät joululahjat eivät varmasti jää kenenkään kaappeihin keräämään pölyä ja kokkausapua tarjotessa pääsee itsekin osingoille.

3. Anna elämys

Onko puolisosi aina haaveillut moottoripyöräajelusta tai laskuvarjohyppykurssista: anna lahjakortti (tai kartoita ystäväpiirisi, joku varmasti omistaa moottoripyörän) ja toteuta toisen pitkäaikainen unelma.

4. Anna lahjoitus

Tee hyvää ja anna lahjarahat hyväntekeväisyyteen. Varsinkin yritykset voisivat asiakaslahjojen ja joulukorttien sijaan antaa omissa nimissään lahjoituksen valitsemalleen kohteelle ja ilmoittaa toiminnastaan kaikille sidosryhmilleen. Varmasti teko, jota arvostetaan enemmän kuin joka vuotuista suklaakonvehtia tai geneeristä korttia. Tänä vuonna olemme tehneet lahjoitukset Kevyelle ja School Called Amada -keräykseen.

5. Anna aikaasi

Viimeisimpänä ja kenties kaikista tärkeimpänä: anna lahjaksi aikaa. Meillä on ystävieni kesken tapana pitää keittiöpsykologin istuntoja. Kaapissa tätä varten on aina pullo Plan B:tä tai Sadepäivän ilo -nimistä teetä ja vastaanotolle voi saapua, kun siltä tuntuu. Voit myös antaa aikaasi kävelylenkkien tai yhteisen harrastuksen muodossa. Tai miksette opettelisi yhdessä jotain uutta taitoa: kauniita kakkuja tekevä voi antaa kakunkoristeluopetusta ja valokuvausta harrastava voi antaa parhaat vinkkinsä luomuksen ikuistamiseen.

Katso myös helpot ohjeet itse tehtyihin lahjoihin:

Joulukakku ja koristeluohjeet
Juuston paras ystävä – Jouluinen tomaattihillo-resepti
Edullinen joulukka kauniissa purkissa
Resepti: joulun paras glögi
Itse tehty sitruunainen hunajakuorinta
Perinneresepti – Maukas ja mehevä rommikakku
Helppo ja hyvä saaristolaisleipä
Moderni himmeli messinkiputkesta
Piparikranssi – Joulun kaunein ruokalahja

P.S. Jos nyt kuitenkin päätät ostaa jotain, kuvassa vinkki yksinkertaisiin joulupaketteihin: tarvitset vain voimapaeria, juuttinarua ja vihreitä oksia.

Joulukortit | Kaisa Kartela
SHARE:

8 comments

  1. Olipa hyvä teksti just tähän kohtaan! Nyt funtsimaan ja väsäileen noita lahjakortteja:)

    - Elma -

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpas mukava kuulla, että teksti osui juuri oikeaan kohtaan! Henkilökohtaiset lahjakortit ovat kyllä parhaita <3

      Delete
  2. Kirjoitat asiaa! Meillä teinit ovat jo vuosia kapinoineet turhia lahjoja vastaan. Jostain syystä tuon sisäistäminen on ollut meille vanhemmille ja isovanhemmille paljon vaikeampaa. Viime vuonna mentiin jo aika vähillä paketeilla ja tänä vuonna on tarkoitus keskittyä joulupöydän herkkuihin ja leppoisaan yhdessä oloon.

    Ripi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanat, viisaat teinit! Joulupöydän herkut ja leppoisa yhdessä olo kuulostavat juuri siltä, mitä itsekin eniten kaipaan juuri tällä hetkellä <3

      Delete
  3. Elina CerellDecember 12, 2017

    <3 <3 <3

    ReplyDelete
  4. Lämpimästi kannatan syötäviä lahjoja. Ja joulustressin poistoon lahjashoppailua netissä, omalta kotisohvalta glögimuki kädessä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Lahjashoppailua netissä on tullut itsekin harrastettua joka joulu. Ihan parasta nimenomaan juuri tuo glögimuki kädessä! Helppoa ja rentoa :)

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig