Tietoa mainostajalle ›

November 15, 2017

MIKSI ON NIIN VAIKEA PYYTÄÄ APUA?

Taivas on ollut koko marraskuun yhtä tasaisen harmaa, kuin meidän betoniseinä. Näinä hämärinä hetkinä sitä välillä tosissaan pohtii, että miksei vain sutaisisi vaikka koko keittiön seinää kirkkaankeltaiseksi ja nauttisi energiaa tuovasta väristä. Ja sitten sitä taas palaa järkiinsä. Kovin värikylläs miljöö puhuttelee kyllä, mutta jostain syystä värit saavat minut levottomaksi. Neutraalissa miljöössä on mukava puuhailla arkisia asioita.

Suomalaisten lempifraasi vaaleiden kotien kohdalla on, kuin sairaalassa olisi. Tällä viikolla taas minin kanssa päivystyksen likaisen vihreitä seiniä ja sinisen, punaisen ja keltaisen juovittamaa lattiaa tuijottaessani yritin oikein tosissani miettiä, mistä tämä mielikuva oikein kumpuaa. Ehkä kyse on jonkinlaisesta steriiliydestä. Vaalea väri mielletään puhtoiseksi, mutta myös hivenen tylsäksi.

Hivenen tylsä on juuri se, mikä sopii minulle tällä hetkellä parhaiten. Kuten aikaisemmassa tekstissäni kerroin, arki maistuu tällä hetkellä jotenkin ekstra hyvältä. Ja jokainen hetki kotona jotenkin äärettömän arvokkaalta. Koskaan ei tiedä miten pitkäksi nuo sairaalaan tehdyt reissut venähtävät. Olemmekin jo oppineet pakkaamaan sairaalakassin ihan vain varuilta mukaan. Toistaiseksi sille on tullut joka kerta käyttöä. Silloin jää kaikki muu. Blogi hiljenee ja omissa mielikuvissa villakoirat ajavat toisiaan kilpaa pitkin tyhjän kodin lattioilta. Sairaalamiljöössä omakin pääkoppa muuttuu pölypalloksi.

Tänään kaiken harmauden keskellä koin kuitenkin jotain äärettömän sykähdyttävää. Sellaista, joka saa silmäkulmat kostumaan ihan pelkästä liikutuksesta ja kiitollisuudesta. Ystävältä tuli viesti, että hänellä olisi kilo kanaa. Että sopisiko, että hän tuo illemmalla kookoscurrykanaa oven taakse. Saatte keskittyä hoitamaan pientä potilasta. Tiedättekö, mitä minä vastasin? En mitään. En kerrassaan yhtään mitään! Mikä kumma siinä on, ettei sitä osaa vastaanottaa apua, vaikka se kannettaisi ihan ovelle asti. Kyllä me täällä pärjäillään. Kiitos vaan. Ei tarvitse vaivaantua. Ei tarvitse auttaa!

Ja oikeasti se, että joku on pyyteettömästi valmis auttamaan, on jotain niin ihanaa, että jo pelkästään ajatus siitä, että ympärillä on noin ainutlaatuisia ja hyviä ihmisiä, saa askeleen tuntumaan tuhannen verroin kevyemmältä. Joten sydämellinen kiitos! Kyllä se apu oikeasti kelpaa.

Vielä kun sen oppisi myös ääneen sanomaan.
SHARE:

4 comments

  1. Se on meillä suomaisilla vissiin veressä, ettei oteta vastaan apua ja yritetään viimeiseen asti selvitä ja pärjätä. Ihana ystävä sinulla <3
    Toivottavasti pienokaisella on kaikki hyvin ja voimia sinne koko perheelle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sehän se on, että yritetään viimeiseen asti aina pärjätä! Vaikka ei oikeasti olisi mitään syytä. Jäämme vaan niin herkästi yksin emmekä tunne naapureitamme edes kasvoilta. Onneksi myös sellaista vanhan ajan yhteisöllisyyttä löytyy paikka paikoin edelleen ja ystävät: ne ovat jotain korvaamatonta <3

      Delete

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig