Tietoa mainostajalle ›

September 7, 2017

MUUTA MAAILMAA – VAIKKA SITTEN MATTO KERRALLAAN

"Muuta maailmaa – vaikka sitten matto kerrallaan" on toteutettu  kaupallisessa yhteistyössä Sera Helsingin kanssa.

Sisustussyksy julistettakoon vihdoin ja viimein todellakin avatuksi. Viikonloppuna on Design Market ja ensi viikolla starttaa Habitare! Vaikka kotimme saunatuvan sisustus hyvästä yrityksesta ja lupauksista huolimatta edelleen ammottaa tyhjyyttään, on kotona tapahtunut myös muutama pieni edistysaskel. Teimme jokunen aika sitten diilin nuoriherra-kultaisennoutajan kanssa, että jos ikkunankarmit ja huonekalut jätetään rauhaan ja painileikit isoveljen kanssa toteutetaan pihanurmikolla, palkkioksi järjestetään mielin määrin koirille sopivia ja ennen kaikkea sallittuja harrastuksia. Tämä on tepsinyt ja koti on saanut olla rauhassa suurimmilta tuhoilta. Ja kun pissakaan ei enää lirahda joka kerta ilosta, kun jälleen kohdataan, tässä taloudessa voitiin vihdoin ja viimein panna lattialle matot.

Ja ei ihan mitkä tahansa matot! Näillä jokaisella matolla on oma tarinansa, joka muistuu mieleen joka ikinen kerta, kun jalkapohja koskettaa maton villaisen karheaa pintaa. Sisustusasioita pohtiessa olemme usein kirjaimellisesti hyvin pinnallisten asioiden äärellä. Uskon kuitenkin, että mitä kurjempia uutisia meiltä ja maailmalta kantautuu, sitä enemmän niillä pinnallisiltakin tuntuvilta asioilla on merkitystä. Omilla valinnoillamme voimme tehdä elämästämme asteen verran parempaa. Tai vielä enemmän – muuttaa ihan kokonaan jonkun toisen elämän.

Haluaisin kertoa teille näiden mattojen tarinan ja ennen kaikkea, mitä mahtuikaan matkan varrelle, kun kaksi sisustusfriikkiä päätti totetuttaa haaveensa yrityksestä, joka muuttaisi maaailmaa piirun verran paremmaksi vaikka sitten matto kerrallaan.
Sera Helsingin tarina alkaa jo 16 vuoden takaa, kun viestintätekniikkaa opiskelleet Hanna Puharinen ja Anna Suoheimo istuivat samoilla kursseilla Aalto-yliopistossa. Näiden koulussa vietettyjen vuosien varrella heistä kehkeytyi tehokas tiimi. Vuonna 2010 Suoheimon tie perheineen vei Afrikkaan, mutta ystävyys säilyi läheisenä kahdesta mantereesta huolimatta. Vuosia myöhemmin, keväällä 2016, Sera Helsingistä tuli viimein totta. Ennen kuin se oli mahdollista, piti tapahtua paljon.

Muutettuaan miehen työn perässä ensin Tansaniaan ja sittemmin Etiopiaan, Anna vietti päivät kotona kahden pienen lapsensa kanssa. Etiopiassa Anna tutustui paikalliseen käsityökulttuuriin, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Intohimoinen sisustaja alkoi saada sisustusprojekteja muun muassa suurlähetystöstä. Sisustusprojektien myötä Anna löysi mattotehtaan, jossa saattoi teettää asiakkailleen mattoja. Myös sukulaiset ja ystävät Suomessa innostuivat ja alkoivat tehdä Annalle omia tilauksiaan.

Designiin intohimoisesti suhtautuvat Anna ja Hanna päättivät suunnitella oman pienen mattomalliston ja teettää sen Annan löytämällä tehtaalla. “Naisten ja vammaisten huono asema Etiopiassa pysäytti “, kertoo Anna. Ystävykset näkivät tilaisuuden vaikuttaa ympäröivään todellisuuteen ja ajatus yhteisestä yrityksestä sai alkunsa. Naisten liikeideana oli valmistaa kaksikon suunnittelemia mattoja, joiden tekijöille he maksaisivat vähintään kaksinkertaisen palkan normaaliin palkkioon nähden. Lisäksi he kouluttaisivat paikallisia naisia mattojen kudonta- ja solmintatekniikkaan, jolloin he puolestaan voisivat jakaa osaamistaan eteenpäin. Pian naiset huomasivat, ettei yhteistyötä mattotehtaan kanssa voisi kuitenkaan jatkaa. Selvisi, että tehtaan johtaja kohteli työntekijöitään huonosti. Naiset päättivät etsiä uuden yhteistyökumppanin. ”Ulkomaalainen ei voi Etiopiassa omistaa yritystä ilman satojen tuhansien dollareiden omaisuutta. Meidän täytyi löytää paikallinen yrittäjä, joka tekisi yhteistyötä suomalaisen yrityksemme kanssa. Paikalliset käsityöläisnaiset eivät kannustuksestamme huolimatta uskaltaneet lähteä yrittämään,” kertoo Hanna.

Korruptoituneessa ja naisten asemaa polkevassa Etiopiassa sopivan yhteistyökumppanin löytäminen osoittautui haastavaksi. Lopulta Anna ja Hanna löysivät kumppanin, johon viimein saattoivat luottaa, lähempää kuin olisivat ikinä uskoneetkaan Annan etiopialaisesta autonkuljettajasta Abrahamista. Sera Helsinki maksoi kangaspuut ja kahdeksan kuukauden vuokran työpajalle sekä hoiti kouluttamisen. Monista vastoinkäymisistä huolimatta Hanna sanoo, ettei kummankaan missään vaiheessa tehnyt mieli luovuttaa. ”Intohimo kantoi. Tässä yrityksessä saamme yhdistää merkitykselliseltä tuntuvan työn ja auttamisen omaan intohimoomme designiä kohtaan, toteuttaa itseämme ja rakentaa täysin omaa juttua.”

Tällä hetkellä Sera Helsingillä on Etiopiassa oman pikkutehtaan lisäksi yhteistyökumppanina kaksi sokeiden tehdasta, jossa Sera Helsingin työntekijät kouluttavat sokeita naisia. Anna ja Hanna ovat miettineet mattojen tuotantoketjun alusta loppuun saakka lähtien villalangan valmistamisesta. He haluavat olla nostamassa myös langantekijöiden ja pienviljelijöiden elintasoa ostamalla villaa suoraan pienviljelijöiltä niin paljon kuin mahdollista. Sera Helsinki käyttää matoissa lampaanvillaa ja puuvillaa. Kaikki materiaalit ovat täysin luonnonmukaisia – niitä ei värjätä, valkaista tai käsitellä muutenkaan kemiallisesti missään vaiheessa. Näin langassa säilyy myös luontainen lampaanrasva, jonka ansiosta matot hylkivät likaa. ”Harmaa väri saadaan sekoittamalla valkoista ja mustaa villaa, koska harmaita lampaita ei ole”, kertoo Hanna. Kaikki tehdään käsityönä. Seran mattoja valmistetaan kahdella eri tekniikalla: kutomalla ja solmimalla. Yhden kudotun mattoneliön valmistamiseen kuluu noin kaksi työpäivää. Solmitun maton tekeminen on puolestaan huomattavasti työläämpää, sillä langat solmitaan yksitellen ja yhden solmitun mattoneliön valmistamiseen kuluu aikaa noin viikon verran.
Sera Helsinki voimaannuttaa kaikista haavoittuvaisimpia etiopialaisia ryhmiä; sokeita ja yksinhuoltajaäitejä. “Erityisesti vammaisten asema Etiopiassa on lohduton. Suurin osa heistä päätyy kaduille kerjäämään”, kertoo Anna. Sera Helsinki kouluttaa ja työllistää vammaisia artesaaneja Addis Abebassa. Kaikki mattojen valmistusvaiheet tehdään käsityönä, jotta työpaikkoja luodaan mahdollisimman paljon. Yritys tekee läheistä yhteistyötä etiopialaisten vammaisjärjestöjen lisäksi suomalaisten Abiliksen ja Kynnys ry:n kanssa. Tällä hetkellä mattoja valmistaa 20 näkevää ja 30 sokeaa artesaania. Lisäksi Etiopian pohjoisosissa Kombolchassa on käynnissä projekti, joka kouluttaa ja työllistää 50 yksinhuoltajaäitiä langanvalmistukseen. Finnpartnerhip tukee artesaanien koulutusta ja Seran yritystoimintaa.

Sera Helsingissä tärkeintä ovat naiset ja lapset. Naisten parempi asema yhteiskunnassa antaa myös lapsille paremman tulevaisuuden. Yrityksen keskiössä ovat parhaat ystävät Suomesta, mutta paikalliset naiset Etiopiassa ovat vähintäänkin yhtä tärkeä osa yritystä. Annan ja Hanna unelma on osaltaan muuttaa maailmaa – työn vastuu ja merkitys on heille kristallinkirkas. ”Meillä on nyt uskomaton mahdollisuus muuttaa suomalaisella muotoilulla etiopialaisten artesaanien elämää kestävällä ja pysyvällä tavalla”, summaa Anna.
Anna ja Hanna suunnittelevat toistaiseksi tuotteet itse, mutta toivovat jatkossa voivansa käyttää myös muita suunnittelijoita. Sera Helsingin tuotteet näyttävät samaan aikaan perinteikkäiltä ja moderneilta: skandinaavinen muotokieli yhdistyy etiopialaiseen käsityöperinteeseen. Etiopialaisiin kutojiin skandinaavinen minimalismi ei kuitenkaan alkuun iskenyt. ”Etiopialaisten oma tyyli on todella runsas ja värikäs. Kun kutojat näkivät ensimmäiset mallimme, he itkivät, että kukaan ei tule ostamaan näitä” Hanna nauraa.



Sera Helsingin matot valmistetaan tilauksesta ja niiden toimitusaika vaihtelee parista viikosta reiluun kuukauteen. Joitakin kudottuja mattoja saattaa myös löytyä varastosta. Mikäli suuntaat tulevana viikonloppuna Helsinkiin Design Marketiin, piipahdathan myös tutustumassa Sera Helsingin ainutlaatuisiin naisiin ja heidän ainutlaatuisiin tuotteisiinsa. Sera Helsinki on myös mukana Habitaressa Eettisellä alueella!

Mustavalkoiset kuvat / Sera Helsinki
SHARE:

No comments

Post a Comment

| Kiitos kun jätit viestin!
| Tack för din kommentar!
| Thanks for your comments!

Blogger Template Created by pipdig